Siirry sisällön alkuun

Hyvinvointi & Toiminta | Näin tehtiin

Voimauttava elokuva: yhteyttä muodostamassa

Jouko Seppälä

Metropolia Ammattikorkeakoulun hyvinvointitiimi keräsi tietoa toiminnan organisoitumisesta haastattelemalla syksyllä 2019 neljän eri paikkakunnan Hyvinvoinnin tilojen tiimit:

  • Helsinki: Annalan huvila
  • Lappeenranta: Arjen olohuone Soppi
  • Seinäjoki: Kansalaiskampus
    (jatkossa Tammikampus)
  • Lapinjärvi: Perinnetalkoot

Haastattelut nauhoitettiin, litteroitiin ja teemoiteltiin. Haastatteluista kertyi yhteensä kymmenen tuntia kuvauksia hankkeessa toteutetusta toiminnasta. Haastateltavina oli hankkeen osatoteutusten toimijat, jotka vastasivat hyvinvoinnin tilojen toiminnasta.

  1. Hyvinvoinnin tilan perustukset
  2. Hyvinvoinnin tilan asiakkaat, kävijät
  3. Hyvinvoinnin tilan tapahtumat
  4. Hyvinvoinnin tila ympäristössään
  5. Hyvinvoinnin tilan asukastyytyväisyys
  6. Hyvinvoinnin tilan oppilaitosyhteistyö.

Haastattelun lisäksi Metropolian monen erityisalan asiantuntijoista koottu hyvinvointitiimi sovelsi hankkeessa etnografista tutkimusotetta, keräsi havaintoaineistoa, fasilitoi yhteisiä kehittämispajoja ja seurasi Hyvinvoinnin tilojen toiminnan kehkeytymistä hankkeen eri vaiheissa. Tiimin asiantuntijoilla oli hankkeessa omat vastuualueensa, joista he tässä julkaisussa kirjoittavat. Tiimi työsti havaintojaan kuukausittaisissa palavereissaan koko hankkeen ajan. Tiimi vaikutti hankkeen tulosten syntymiseen myös aktiivisesti tuottamalla hankkeen yhteisiin kokouksiin työpajoja, joissa kulloinkin ajankohtaisia asioita työstettiin, kehitettiin ja arvioitiin yhdessä.
 
Hyvinvointiaktivistin käsikirjan artikkelit perustuvat asiantuntija- ja tutkimustietoon sekä haastattelu- ja etnografiseen havaintoaineistoon ja analyyseihin. Kertyvää havaintoaineistoa tarkasteltiin hankkeen kuluessa jatkuvasti  yhdessä sekä kaikkien hanketoimijoiden kanssa että Metropolian tiimin monialaisessa asiantuntijaryhmässä.

Olen tehnyt elokuvia kolmekymmentäseitsemän vuotta. Se on kivaa. Aina kuvausten olosuhteet eivät ole helppoja, mutta kaikki tarvittava saadaan aina loppujen lopuksi tehtyä.  Erityisen kivaa on esituotantovaihe, joka on kuin lasten leikkiä. Kaikki heittelevät ideoitaan, ja niistä parhaista koostuu yhteinen leikki, jonka hedelmät sitten maustavat käsikirjoituksen valmiiksi elokuvaksi.

Elokuvan teko on kivaa.

Halusin jakaa ja tuottaa tuota luovan yhteisöllisyyden kokemusta kaikille halukkaille.  Kehittelin luonnoksen ”Voimauttava elokuva” -työpajasta. Sen perusidea on, että jokainen osallistuja miettii menneisyydestä tapahtuman, jonka olisi toivonut päättyvän toisin ja kertoo tämän tapahtuman onnellisine loppuineen muille osanottajille. Muokatusta tapahtumasta tehdään käsikirjoitus, jotka sitten kaikki osallistujat yhdessä toteuttavat lyhyeksi elokuvaksi.

Mutta sitä en tiennyt, mitä kaikkea tämän projektin avulla löysinkään.

Voimauttava elokuva -työpajat

Työpajat suunnittelin tapahtuvaksi viikon välein viiden viikon aikana viiden hengen ryhmissä.  Niiden teemat olivat seuraavat:

  1. Tunnekartta 
  2. Tarinasta tapahtumaksi
  3. Käsikirjoitus
  4. Kuvaus
  5. Ensi-ilta.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla teemana oli oma tunnekartta. Tunnekartta muodostui kolmesta elämän aikana sattuneesta tapahtumasta, joiden olisi toivonut päättyvän jotenkin toisin. Jokainen työpajan osanottaja teki välitehtävänä viikon aikana yhdelle A4-arkille piirtäen tai muuten havainnollistaen jokaisesta tapahtumasta kuvan. Näin yhdellä arkilla oli yhteensä kolme kuvaa.

Seuraavalla tapaamiskerralla kukin sitten kertoi kuviensa taustalla olevat tarinat ja muut kuuntelivat. Tarinoiden esittelyn jälkeen keskusteltiin tapahtumista yhdessä. Itse esittelin oman tapahtumani pohjalta tekemäni sivun mittaisen käsikirjoituksen. Jokainen valitsi sitten tunnekartastaan yhden tapahtuman, josta hän välitehtävänä kirjoitti lyhyen käsikirjoituksen niin, että todellisuuden epätoivottu loppu oli vaihdettu positiiviseksi.

Kolmannella kerralla kukin kertoi käsikirjoituksensa ja niitä kommentoitiin yhdessä. Esittelin oman tarinani kuvakäsikirjoituksen sekä kokoontumispaikan tarjoamat mahdolliset kuvauspaikat. Tehtävänä oli tehdä  seuraavaksi kerraksi kuvakäsikirjoitus omaan käsikirjoitukseen joko piirtäen tai valokuvaten sekä miettiä, missä elokuvan tapahtumat kuvattaisiin.

Neljännellä kerralla oli sitten kuvaukset. Päähenkilönä oli tarinan kirjoittaja ja muut auttoivat kuvaamisessa ja muissa rooleissa. Esittelin  tekemäni otokset omasta tarinastani ja niistä koostamani elokuvan. Välitehtävänä jokainen leikkasi sitten oman versionsa kuvaamastaan materiaalista.

Viimeisellä kerralla oli elokuvien ensi-ilta. Kaikkien teokset katsottiin yhdessä ja niistä sitten keskusteltiin. Lopuksi keräsin palautetta kirjallisesti sekä suostumukset, että teoksia saadaan näyttää muiden ”Voimauttava elokuva” -työpajan jäsenille ja käyttää työpajan markkinointiin.

Lähitoteutuksesta etäisyyksiin.

Ensimmäisellä toteutuksella Helsingin Annalassa oli yksi osanottaja, mikä mahdollisti työpajan testailevan aloituksen ja antoi samalla itselleni mahdollisuuden toteuttaa oma elokuvani.  Seuraavat työpajat olin suunnitellut vetäväni Hyvinvoinnin tilat -hankkeen osatoteuttajien kotikaupungeissa, eli seuraavana vuorossa olisivat Lappajärvi, Lappeenranta ja viimeisenä Seinäjoki.

Näyttökuva Joulukalenteri-elokuvasta. Punapuseroinen poika istuu puulattialla kaakeliuunin edessä pää polviin painettuna. Pojan edessä on kasa tyhjiä munakennoja ja vieressä verkolla peitetty joulukuusi.
Kuusivuotias Jouko pettyi kun joulukalenterinsa lokeroiden liimaukseen ei omat taidot riittäneet eikä hän osannut tai uskaltanut pyytää apua. Voimauttava elokuva -työpajassaan hän viimein osasi ja uskalsi pyytää apua ja aikoinaan kesken jäänyt kalenteri viimein valmistui viisikymmentä vuotta myöhemmin (Näyttökuva Jouko Seppälän elokuvasta ”Joulukalenteri” © Jouko Seppälä)

Annalan huvilaan saatoin ajaa pyörällä, Lapinjärven liepeillä olevaan Syväpuroyhteisöön kesti autolla jo tunnin verran. Koska yhden työpajan kontaktiaika oli noin kaksi tuntia, Syväpuron päivästä matkoineenkaan ei tullut liian raskasta.  Syväpurossa koetin tiivimpää tapaamistahtia eli viisi perättäistä aamupäivää, minkä yhteisön asukkaiden ja Lapinjärven Perinnetalkoot-ryhmästä mukaan tulleiden aikataulut mahdollistivat.

Syväpuron työpajassa tuli esiin joustamisen tarve.  Alkuperäinen ajatus oli, että jokainen mukana oleva esittää oman tarinansa kaikille, että kuunteluoppilaita ei ole. Pian kävi ilmi, ettei osa yhteisön asukkaista eikä Perinnetalkoista mukaan tulleista ole kykeneviä tai halukkaita jakamaan tarinaansa. Työpajan henkeen tuntui kuitenkin alkuperäistä ajatusta sopivammalta pitää kuunteluoppilaita kuitenkin mukana, ja he osallistuivatkin sekä keskusteluihin että elokuvien toteutukseen muun muassa avustajina.

Tuntui myöskin järkevältä joustaa toteutustavasta, eli yksinkertaisimmillaan toteutus oli vain yksi kuva, jossa henkilö kertoi tarinansa, tai siitä hieman haastavampana useita kuvia peräkkäin kuvattuna ja haastavimmillaan useita kuvia keskenään leikkaamalla koostettu tarina.

Yhteys katkeaa, mitä paljastuu?

Seuraavaan toteutuspaikkaan, Lappeenrantaan, junamatka kestikin jo kaksi tuntia. Logistinen ja aikataulullinen haaste kasvoi.  Paikallisen osatoteuttajan, LAB Ammattikorkeakoulun Lappeenrannan toimipisteestä mukaan tuli sosiaali- ja terveysalan lehtori Anne Backmanin avustuksella kaksi hoiva-alan opiskelijaa. Pohdin kovasti työpajan aikataulutusta, kunnes kohtalo puuttui peliin.

Tapasimme opiskelijoiden kanssa kerran. He olivat mukanani, kun kiersin esittelemässä kolmen mahdollisen kokoontumispaikan eli Heikintalon, Tikankulman ja Sammontorin asukastilan vetäjille työpajan ideaa.  Kaikki paikat tuntuivat sopivilta, mutta edestakainen matka Helsingistä tuntui pitkältä muutaman tunnin kontaktin vuoksi.  Kun opiskelijoiden lukujärjestyksessä keskiviikot olivat varattu tähän projektityöskentelyyn, niin päätin kokeilla etätyöpajan järjestämistä.

Samalla saatoin kokeilla Miina Savolaisen ”Voimauttava valokuva” -työpajojen ideaa, jossa työpajan osallistujia koulutetaan ”Voimauttava valokuva” -menetelmän käyttäjiksi omalla toimialallaan.  Niinpä ajatus oli, että minä vedän opiskelijoille hieman perusteellisemmin työpajan ja he vetäisivät sitten jollekin alueen asukastilan kävijöille omansa.

Sitten koronavirus puuttui peliin ja ainoa mahdollisuus oli vetää kaikki työpajat etänä. Työpaja onnistui hienosti opiskelijoiden kanssa, joilta sain tärkeää sosiaalialan käytänteisiin liittyvää palautetta. Samoin heidän tuttavalleen vetämänsä työpaja onnistui hyvin.  Minulle tärkeää palautetta oli katsoa heidän etäkokoustallenteensa ja nähdä, mitkä asiat opiskelijat olivat sisäistäneet ja missä kohdissa työpajan rakenteessa oli kehitettävää.

Matias opiskelijoiden Niketaksen ja Samin etäohjauksessa  ( näyttökuva Niketas Kosken Zoom-tallenteesta © Niketas Koski )

Ehkä tärkein palaute oli nähdä, miten työpajan osallistujan olemus muuttui työpajan mittaan innostuneeksi ja avoimeksi.  Tällaista muutosta voi olla vaikea havaita, kun itse keskittyy vetämiseen, mutta toisen vetäjän tallenteesta muutos on helppo nähdä. Tajusin olevani oikeilla jäljillä. Hyvää synergiaa toi myös Opiskelijoiden opintoihin liittyi projektityökalu, sillä sen avulla oli helppo minunkin tutkia, miten voisin jalkauttaa ”Voimauttava elokuva” -työpajaa mahdollisimman laajalle. 

Etäisyyksistä yhteyden ytimeen

Voimauttava elokuva -työpajan idea lähti aikanaan pohdinnastani, voisinko kehittää jotakin elokuvaan liittyvää toimintaa ulkopuolisille myytäväksi tuotteeksi. Elokuvan koulutuksen määrärahat ovat kutistuneet kolmannekseen, ja toivoin, että myytävällä työpajalla voisi rahoittaa koulutusta ja tuottaa ulkopuolisia luennoitsijoita elokuvan opiskelijoille.

Koska yhteiskunnassa ollaan huolissaan sittä, pysyvätkö kaikki sen jäsenet jollain tavalla mukana, ymmärsin, että elokuvan teon yhteisöllisyys voisi olla tapa osallistua johonkin sosiaalialan hankkeeseen. Ideaa kehitellessäni noin kolme vuotta sitten en ymmärtänyt mihin kaikkeen se johtaa. Tänä koronakeväänä luonnollisen yhteyden muututtua etäyhteydeksi olen yhä enenevässä määrin pohtinut, mistä ihmisten välinen yhteys muodostuu ja miten sitä etävälineen kautta toteutettuna parhaiten simuloidaan.

Etäyhteyden haaste on, että katsottaessa henkilöä monitorissa katseen kohde näkee katseen kohdistuvan sivuun.  Jos taas katsotaan kohti kameraa, näkee katsoja keskustelukumppanin hahmon näkökentän reunoilla.  Samoin jos katsotaan lähellä olevan tietokoneen kameraa, ei itse asiassa katso keskustelukumppaniai vaan hänen eteensä.  Paras katseen läsnäolo löytynee uutistenlukijan tavoin kameran edessä olevan puoliheijastavan peilin kautta välitetty keskustelukumppanin kuva, mutta sekin lienee vain hieman parempi illuusio läsnäolosta.

Pikkuhiljaa olen ymmärtänyt, että niin etä- kuin lähiyhteydessä on enemmänkin kyse yhteydestä johonkin syvempään eli muuhun kuin vastaanottajan kuvaan. Olen alkanut kunnioittaa näyttelijöitä yhä enemmän, he kun pystyvät luomaan tuon syvemmän yhteyden niin teatterin lavalla kuin kameran edessä. Mikäli oikein olen ymmärtänyt, tuo yhteyden alkujuuri on meissä sisällä. Mitä syvemmältä tuota yhteyttä tavoittelemme, sitä kauemmas ulkopuolellemme pystymme sen ulottamaan.

Voimauttava elokuva -työpaja pyrkii kahteen suuntaan: 

  1. luomaan syvän yhteyden osallistujien välille, ja
  2. lisäämään heidän hyvinvointiaan positiivisella kokemuksella.  

Etsimällä elämämme kipukohtia ja jakamalla niitä rohkeasti muiden kanssa vahvistuu yhteytemme tuohon sisällämme kohisevaan suureen tuntemattomaan, elämän virtaan.  Muokkaamalla näkökulmaamme kipukohtiin ja  tekemällä yhdessä muiden kanssa niistä elokuvia opimme ulottamaan tuota yhteyttä lajitovereidemme kautta koko ympäröivään universumiin.

Jaa sivu
Palaa sivun alkuun
Palaa: Hyvinvointi & Toiminta